Siirry sisältöön

Menetelmä

Bodystorming

Testaus

Bodystormingin avulla voidaan kokeilla palvelun toimintaa käytännössä ja selvittää, onko suunnittelun aikana unohtunut jotain. Bodystorming soveltuu hyvin palveluprototyypin testaamiseen. Se muistuttaa tekniikkana roolileikkiä, mutta siinä työskennellään jo pidemmälle viedyn palvelun kanssa.

Bodystormingissa käydään palvelun prototyyppi yhdessä läpi. Aluksi luodaan kiva ilmapiiri esimerkiksi jollakin lämmittelytehtävällä, ja sen jälkeen lähdetään yhdessä kulkemaan palvelua kohta kohdalta. Prototyyppiä edetessä pysähdytään aina sitä mukaa, kun tulee mieleen jotain kommentoitavaa tai huomioitavaa. Bodystormingissa pyritään kokemaan palvelu mahdollisimman tarkasti havainnoiden. Sitä voi myös tehdä eri käyttäjäryhmiä sekoittaen, esimerkiksi siten, että ryhmässä on opettaja ja eri-ikäisiä oppilaita.