Siirry sisältöön

Menetelmä

Ideataulu luonnosteluun

Ideointi

Ideataulu on kokoelma suunnitteluun liittyvistä ideoista ja ajatuksista. Se voi olla joko fyysinen tai virtuaalinen. Tärkeää on, että sen avulla voi hahmottaa kokonaiskuvan siitä, millaisia asioita suunnitelmaan liittyy. Ideatauluun voidaan kerätä muun muassa internetistä löydettyjä esimerkkejä olemassa olevista ratkaisuista, kuvia halutunlaisesta tunnelmasta tai lauseita, jotka kuvaavat toivottua lopputulosta.

Ideataulun rakentamisen aikana tapahtuu automaattisesti ideoiden lajittelua. Ideataulua voikin käyttää myös suunnitelman rajaamiseen. Oppilaat voivat esimerkiksi tehdä kaksi tai kolme vaihtoehtoista ideataulua, joista jokainen menee jollain tavalla eri suuntaan. Ideataulun avulla voi rakentaa jo konseptia.